Kamerat päälle – kaikesta huolimatta
27.01.2022

”Kuvat pois päältä, että yhteys pelaa!” Ja osallistujat pelästyneenä klikkaavat kameroita kiinni, ettei aiheuta häiriötä muille. Tämä ei kuitenkaan ole ihan näin yksiselitteistä. Suurimmalla osalla osallistujia ei ole niin huonoa yhteyttä, että kuvan käyttö muodostuisi ongelmaksi. Tämä on tekosyy ja tietämättömyyttä. Joillain yhteys ei riitä ja heidän kannattaa Teamsissä ottaa käyttöön toiminto ”Poista saapuva videokuva käytöstä”, jolloin heidän kuvansa välittyy muille, mutta hänen linjansa ei kuormitu muiden saapuvasta kuvasta.
Jos haluat, että Teams-/Zoom -palaverissa on vuorovaikutusta, kuvan päälläolo on välttämätöntä. Kasvokkaisessakin lähityönteossa näytämme kasvomme ja reaktiomme, mikä on olennaista kokonaisviestintää kaikille muille. Emme istu palaveritilassa paperipussi päässä ja sano, että ”tänään en halua paljastaa naamaani”. Se olisi sosiaalisesti ja toiminnan kannalta todella outoa. Miksi näin tulisi olla virtuaalisestikaan?
Mm. tästä syystä kuva kannattaa olla päällä:
1. Koen vahvempaa yhteenkuuluvuutta, kun näen puhujan kasvot ja toisaalta näen henkilön, jolle puhun. Näen myös sen ryhmän, jolle puhun. Ryhmädynamiikka syntyy helpommin.
2. Voin lukea ilmeitä ja eleitä ja lukea informaatiota sanallisen viestinnän tueksi toisten kasvoilta.
3. Päällekkäispuhunta ja keskeyttäminen vähenee, kun näen toisen haluavan alkaa puhua (yleensä kohta puhumaan alkava ihminen näyttää sen, että kohta hän ottaa puheenvuoron)
4. Luottamus henkilöön ja henkilön puhumaan asiaan lisääntyy, kun näen puhujan kasvot – tämä on tärkeämpää kuin tulemme ajatelleeksikaan
5. Viihtyminen lisääntyy – näin kertovat sadat koulutettavat, joiden kanssa olen kameroita käynnistellyt virtuaalitapaamisissa. Joissain organisaatioissa ollaan oltu jopa koko korona-aika kamerat kiinni! Nämä ihmiset eivät ole nähneet kollegoitaan melkein kahteen vuoteen.
Seuraavassa palaverissa käyttäkää hetki aikaa ja laittakaa kuvat kuntoon. Se parantaa vuorovaikutusta.