Maailman kiinnostavin väittely aamulla klo 04:00
30.09.2020

Kun on kyseessä maailman kiinnostavin väittely, USA:n presidentinvaalien ehdokkaiden, Donald Trumpin ja Joe Bidenin ensimmäinen julkinen kohtaaminen, en malttanut olla heräämättä aamuyöllä klo 04:00 sitä katsomaan.
Jokaisessa puhekulttuurissa muodostuu omat tavat, miten asioista voi ja kuuluu puhua. Ainakin selväksi käy, että USA poliittinen väittelykulttuuri on erilaista kuin Suomessa. Jos vastaava väittely olisi käyty Suomessa, olisi tyyli luokiteltu jo hyökkääväksi ja henkilökohtaisuuksiin menevänä, vaikka sitä se taisi olla jo amerikkalaisestakin näkökulmasta.
Vaaliväittelyn asiakeskustelut jäivät ohuiksi, koska varsinaista keskustelua ei syntynyt. Kandidaatit saivat pitää alkupuheenvuoron (n. 2 min) teemaan liittyen ja sen jälkeen olisi pitänyt syntyä keskustelua, mutta keskusteluosuudet menivät syyttelyksi ja keskeyttämiseksi. Suomalainen ei jaksa katsoa sellaista, luulen, etteivät amerikkalaisetkaan. Riitely on hetken kiinnostavaa, mutta se muuttuu nopeasti kiusalliseksi. Jos suomalaisessa keskustelussa olisi yhtä paljon keskeyttämistä, katsojat vaihtaisivat kanavaa. Suomalaiset eivät kestä katsoa keskeyttämistä julkisessa keskustelussa. Meillä keskeyttäminen on merkki siitä, että ei halua kuunnella toista ja ottaa toiselta mahdollisuuden puhua. Monissa kulttuureissa keskeyttäminen tulkitaan aktiivisuudeksi, innostukseksi puhua ja sitoutuneisuudeksi keskusteluun. Se tulee tehdä kuitenkin toista nöyryyttämättä ja osoittamatta ylimielisyyttä .
Mutta missä menee raja, kuinka paljon USA:ssa voi keskeyttää? Donald Trump keskeytti toistuvasti ja keskustelun vetäjän tiukasta ohjeistuksesta huolimatta jatkoi päällekkäispuhumista pitkään. Keskustelun vetäjä oli ammattilainen, joka piti tiukasti otteen johtamisesta itsellään. Meillekin on poliittisissa keskusteluissa alkanut tulla tapa, että puheenvuoroja koetetaan pitää mahdollisimman pitkään. Tämä antaa poliitikolle puheaikaa mediassa ja osoittaa kykyä puhua ja vaikuttaa. Mutta jos pitää puheenvuoroa liian pitkään, se kääntyy jo puhujaa vastaan. Mielenkiintoista kuulla amerikkalaisia arvioita siitä, oliko tämä keskustelu ja lähinnä Trumpin jatkuva keskeyttäminen enää kulttuurisesti hyväksyttävällä tasolla.
Trump on ilmaisultaan vahva ja antaa itsevarman vaikutelman. Tämä on varmasti piirre, joka vetoaa moniin äänestäjiin. Biden on selkeä ja osaa pitää klassisen puheen opeilla hyviä ja tunteeseen vetoavia puheenvuoroja. Biden takeltelee kuitenkin varsinkin lauseiden alussa jonkin verran, mitä voidaan amerikkalaisessa ympäristössä tulkita heikkoutena, Suomessa sitä saatettaisi jopa pitää sympaattisena.
Kiinnostavia keskusteluja on tulossa lisää. Puhetaidoilla on iso merkitys sille, kumpi valitaan.
puheviestinnän valmentaja, Perttu Laaksonen