TYÖYHTEISÖN KONSULTOINTI

Työnohjaus

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Työnohjaus on hyvä työkalu esim. seuraavissa kolmessa tilanteessa:

1. KUN TYÖSSÄ ON VAIKEA JAKSAA

Työnohjaus keskittyy yksilöiden ja työryhmien työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistämiseen. Usein jo asioiden näkyväksi tekeminen ja avoin puhuminen edistää työntekijöiden ja ryhmän työhyvinvointia. Esimerkiksi hankalien asiakastilanteiden ja kuormittavan työn kokemusten purkaminen - yksin tai yhdessä - edistää työssä jaksamista.

2. KUN TYÖRYHMÄN TIIMITYÖ KAIPAA KEHITTÄMISTÄ

Työryhmän tehtävänkuvien selkeyttäminen, työnjaon hiominen, toimintatapojen yhtenäistäminen ja vuorovaikutussuhteiden vahvistaminen ovat tyypillisiä sisältöjä työn kehittämiseen keskittyvässä työnohjauksessa. Yleensä tiimi pyrkii tehostamaan toimintaansa ja järkeistämään käytäntöjään. Tämä lähestymistapa sopii ryhmille, joissa normaali toiminta on käynnissä ja työ sujuu ainakin tyydyttävästi.

3. KUN OLLAAN MURROSTILANTEESSA

Kun työryhmä on uusi tai organisaatiorakennetta on uusittu, vaatii uuden tiimin asettuminen totuttelua ja pohdintaa. Muutostilanteen työnohjauksessa ryhmäydytään, luodaan uusia vuorovaikutussuhteita, tunnustellaan ryhmän toimintatapoja, työnkuvia ja tavoitteita. Esille saattaa nousta myös ryhmän syntymistä edeltäneen muutosprosessin läpikäyminen.